Pakotettu joulutauko

Jeps. Tietokoneeni päätti, että nyt on aika siirtyä joulutauolle.

Tämä kyseinen laite on ollut mulla tammikuussa vasta kaksi vuotta. Tässä oli vuoden takuu, ja sen vuoden aikana tämä kävi kolmesti kiintolevyongelmien takia huollossa. Nyt näyttää siltä, että jotain vikaa on taas ja pahasti; kone on jo pidempään hidastellut ja esimerkiksi resurssienhallinta kaatuilee vähän väliä, pelkkä tiedostojen uudelleennimeäminen vie älyttömästi aikaa, koska kone pysähtyy ruksuttamaan itsekseen. Tietokone käy erittäin kuumana, tuuletin pitää hirveää meteliä, kone on käynyt viimeksi muutama kuukausi sitten pölyjenpyyhinnässä ja vuosihuollossa.

Tänään kone oli päällä iltapäivällä yhteen mittaan noin tunnin. Sen tunnin aikana pääosin selasin nettiä. Käynnistin Simsin ja olin juuri päässyt latausruutujen ohi itse peliin ja DLT:n kimppuun, kun kone sammui. Thermal shutdown.
Simsin peluuta tämä ei siis kestä lainkaan tai kestää hyvin vähän, kyseessä ei ollut suinkaan ainoa kerta, kun pelin avaaminen aiheuttaa ylikuumenemisvaaran.

Mä kävin tänään selvittämässä mahdollisuuksia hankkia uusi kone ja hankinkin sen mahdollisimman pian, mutta kun se mahdollisimman pian näin opiskelijan rahatilanteella tapahtuu vasta sitten, kun Kansaneläkelaitos käsittelee hakemukseni erään asian osalta, ja se käsittelyaika on kuulemma noin seitsemän viikkoa. Hakemus on toimitettu maanantaina.
En nyt kuitenkaan sano, että tämä on seitsemän viikon tauko, saattaa hyvinkin olla, että mulla on yksi oljenkorsi, jonka myötä pääsen takaisin DLT:n pariin jo joulun välipäivinä. En tiedä, täytyy katsoa.

Mä otan parhaillaan varmuuskopioita kaikista tärkeistä tiedostoista, muun muassa DLT:stä, joten ei huolta, kaikki on reilassa. :) Ja hei! Kaikkea muuta tällä toistaiseksi (niin kauan, kuin kone ei täysin pimahda, mikä toisaalta saattaa näillä näkymin tapahtua vaikka tänään...) pystyy tekemään, joten kerron, että tiedossa on pieni tekstimuotoinen joululahja sitten aattona. ;) Se ilmestyy tuohon yläpalkkiin ilmestyneen Joululahja -tabin taakse aattoiltana.

Mun tarkoitus oli tosiaan julkaista vielä yksi osa tällä viikolla ja sitten aattona se joululahja, mutta valitettavasti tekniikka ei ole pettämätöntä, joten osaa joudutte vielä odottelemaan. Pysyn kuitenkin linjoilla ja tavoitettavissa, päivitän osan kuulumisia ajallaan teille!

Hyvää joulua ja muistakaa siis kurkata Joululahja -tab 24.12.!

- Irvikissa